SUKUKOKOUS LAUANTAINA 1.7.23 ÄHTÄRISSÄ, KUTSU SUKUKOUKSET-SIVULLA

 

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS                                                        

Olen aloittanut sukuseuramme puheenjohtajana vuoden 2022 alussa. Olen sukuseuramme neljäs puheenjohtaja, korona- ja teamskokousajalla valittu ja saan seurata sukuseuramme ähtäriläistä legendaa, Simo Jousmäkeä. Kolunsaran sukuun kuulun neljää elämänpolkua pitkin eli kaikki isovanhempani ovat sukuun kuuluvia 1700-luvulta lähtien. Vahvimmin olen mummuni Lyydia Peltomäen o.s. Valkeinen ja Sofia Kyntölän suvun jälkeläisiä. Kolunsaran sukuun kuuluminen aukeni minulle reilut parisen kymmentä vuotta sitten aktiivisesti sukujuhliin osallistuneiden vanhempieni kautta. Kerran heitä muistettiinkin, kun sukujuhlat sattuivat olemaan heidän hääpäivänään.

Soinissa 30.7.1990 perustettu Kolunsaran Sukuseura täytti 30 vuotta 2020. Tuolloin koronaepidemian ja valtiovallan ohjeistusten johdosta suunnitellut sukukokous ja sukujuhlat jäivät pitämättä. Tavoite on kuitenkin pitää sukuseuramme 30-vuotisjuhlat ja sukukokous kesällä 2023 sukumme kantamailla.

Tällä hetkellä Kolunsaran sukuseuraan kuuluu 192 ainaisjäsentä ja 158 kausijäsentä. Seuran facebook-ryhmään kuuluu lähes 400 henkilöä. Tulevaisuudessa sukuseuran kotisivut ja facebook-ryhmä tarjoavat ajankohtaisinta tietoa sukuseuran asioista. Facebook- ryhmään toivonkin tietoa sukuhistoriasta valokuvin ja pienin tarinoin, joita kommentoiden syntyy uusia näkökulmia. Tämän myötä uskon ja toivon, että saamme uuden 11. sukupolven kiinnostumaan sukuseurastamme ja myös toimintaan mukaan. 

Sukumme on saanut kokea sekä suuret nälkävuodet, Suomen itsenäisyyden alkuvuodet ja sotavuodet 1939 – 1945 että nykyisen hyvinvointivaltiomme, jonka ajan merkittävin osa meistä on saanut elää. Vielä on kuitenkin jäseniä, jotka muistavat sekä sota-ajan suruviestit

rintamalta että elämän kotirintamalla. Tänään uutiset tuovat eteemme asioita Ukrainasta ja tuovat vanhemmille jäsenillemme kirpaisevia muistoja sota-ajalta.

Sukumme on tehnyt myös suomalaista urheiluhistoriaa. Anton Collin valloitti ensimmäisenä suomalaisena ja samalla ensimmäisenä ulkomaalaisena Holmenkollenin voittamalla 50 km:n kuninkuusmatkan vuonna 1922. Anton Collin edusti Suomea myös sekä talvi- ja kesäolympialaisissa vuonna 1924. Lajeina olivat hiihto ja maantiepyöräily. Tänä vuonna suomalaista urheiluhistoriaa Pekingin talviolympialaisissa teki Suomen jääkiekkomaajoukkue voittamalla ensimmäisen kerran olympiakultaa, Joukkueen tyylikkäänä kapteenina toimi Kolunsaran suvun edustaja Valtteri Filppula. Vain muutamia urheilijoita mainitakseni. Sadan vuoden ajanjaksoon kuuluu myös paljon muita sukumme menestyneitä urheilijoita niin perinteisissä lajeissa kuin moottoriurheilussakin.   

Terveyttä ja rauhaa Teille kaikille. Seuratkaa ilmoitteluamme Facebookissa ja kotisivuillamme https://kolunsarka.yhdistysavain.fi.

Orivesi 11.3.2022

Kari Rannanautio puheenjohtaja


Yhteydenoton helpottamiseksi ja jäsenmaksujen laskutuskulujen säästämiseksi pyydän teitä lähettämään sähköpostiosoitteenne sihteerille osoitteella  sirpaleena.koivula@gmail.com.

 

SUKUKIRJAA

Kuusi polvea Kolunsaran sukua

on saatavilla muutamia kappaleita.

Kirjan hinta on 20 euroa lähetyskuluineen

MUUT SUKUKIRJAT ON  LOPPUUNMYYTY !

Myynnissä on vielä:

kehystämätön

sukupuutaulu 10,00 e

pöytästandaari 45,00 e

pinssi 5,00 e

Hintoihin lisätään lähetyskulut.

Tilaukset sähköpostilla

rauno.hallaaho@gmail.com

040-5483951

 

HUOM!!! Sukuseuralla on myös Facebook-ryhmä.