Historia

Kolunsaran Sukuseuran historia  - Kolunsaran Sukuseura perustettiin Ähtärissä 30.7.1990. Sukuseuran "isä" on Soinin Kolunkylällä syntynyt Vainö E. Notko, joka jo koulupoikana oli innostunut sukunsa tutkimisesta. Ekonomi Notko julkaisi v. 1984 kirjan Kuusi polvea Kolunsaran sukua ja työnsä jatkamisen toivossa keräsi ympärilleen ihmisiä, joiden arveli olevan kiinnostuneita sukuseuratyöstä.

 

Kolunsaran tila sijaitsee Soinin Kolunkylässä, joka tunnettiin aiemmin Liponkylänä.

Tila kuului alkujaan Ähtärin kappeliseurakuntaan ja mainitaan maakirjassa ensimmäisen kerran v. 1695. Tilan isäntä oli silloin Sigfrid Erkinpoika.

Vuonna 1728 tila siirtyi Matti Matinpojalle ja vaimolleen Maria Heikintyttärelle. Heille syntyi seitsemän lasta, joiden jälkeläiset nyt jakautuvat eri sukuhaaroiksi:

  • Heikistä Kolunsaran haara, suvun laajin haara,
  • Erkistä Hangonmäen haara,
  • Mariasta Halla-ahon haara,
  • Yrjöstä Korsumäen haara,
  • Juhosta Koivulan haara,
  • Sofiasta Kyntölän haara ja
  • Antista Mytkäniemen haara

 

 Heikki Hämäläinen on tutkinut suvun historiaa vuonna 2005.

Kolunsaran historiaa 1600-luvulta isoonjakoon

                      KOLUNSARAN JA HANGONMÄEN SEUTU ENNEN ASUKKAITA

Perimätiedot kertovat Hangonmäen talon olleen aikoinaan “Ähtärin Hankolan pappilan torppa”. Lisäksi “Hankolan talolla” oli siellä naurishalmeita, “kirkonkylän hankolaisilla” on ollut siellä kaskia ja “Hangon ja Hyvösen talot” kaskesivat muinoin siellä1. Perimätiedot kertovat lisäksi “hankolaisten” kulkeneen aikoinaan Hangonmäkeen siten, että he jättivät veneensä “Veneheitonkoskelle” ja kulkivat “Rautamullan kautta”.2 1600-luvun tuomiokirjoista löytyneet Kolunsarkaa koskevat riitajutut ja niiden yhteydessä mainitut tiedot vahvistavat vielä 1970-luvulla kerrottujen perimätietojen pitävän lähes täysin paikkaansa.

Perimätiedot liittävät, ilmeisesti nimiyhtäläisyytensä takia, nimenomaan Hangonmäen hankaveteläisiin. Hangonmäen sisältämä Hanko-nimi viittaisi lähinnä 1500- ja 1600-luvuilla Hankaveden kylän Hangossa/Hankomäessä (nykyinen Hankola) aikoinaan asuneen Sipi Sepän suvun sukunimenä ja asuinpaikasta käytettyyn nimeen Hanko (Hango, Hangoinen).3 On selvää, että Hangonmäen nimi onkin muisto näistä vanhoista hankaveteläisten yhteyksistä tuohon seutuun. Tuomiokirjoissa esitetyt tiedot sitä vastoin kertovat nimenomaan Kolunsaran olleen hankaveteläisten ylimuistoinen omistus ja kaikkien Hankaveden kylän talojen käyttäneen aluetta. Tämä ylimuistoinen omistus sijaitsi kaukana Hankaveden kylän piirirajojen ulkopuolella. Alueen nautinnan viime vaiheessa hankaveteläiset käyttivät tätä sarkaa lähinnä niittynä. Kolu-alkuisten asutus-ja sukunimien aluetta Suomessa on Häme ja Satakunta, missä sana kolu tarkoittaa kivikkoa ja louhikkoa. Sarka-sanaa käytettiin Suomessa aikoinaan yleisesti erämaa-, metsä- tai niittykappaleesta.4

Miltä ajalta tämä hankaveteläisten omistus on peräisin? 1600-luvulla koko Hankaveden kylä oli Kangasalan Vääksyn kartanon perillisten rälssiä. Osa kylästä oli vanhaa rälssiä ja osa oli allodiaalirälssiä. Kolunsarka olisi voinut olla Vääksyn ennen asutuskautta (1550-lukua) ostama erämaasarka, jolloin se olisi ollut vanhaa rälssiä. Kuitenkin Kolunsaran väitetään tuomiokirjoissa olleen nimenomaan allodiaalirälssiä eikä vanhaa rälssiä. Hankaveden ulkopuolella asuneet talolliset eivät näytä halunneen ymmärtää tai sallineet käyttää tätä kylän ulkopuolisen erämaan/metsäsaran käyttöä. Samalla lailla Vääksyn perillisille ja vanhaan rälssiin kuuluneen Peränteen kylän Jussilan isännät nauttivat Vääksyn ennen asutuskautta hankkimaa ja Pohjanmaan puolella sijainnutta Ponnenmaan erämaata 1600-luvulla. Töysäläiset eivät näytä käsittäneen mitenkään Jussilan isännän askareita Pohjanmaan puolella Hakojärven ja Lahnajärven rannoilla asti, sillä alueesta oli jatkuva riita.

Hankaveteläiset tulivat Kolunsaralleen Ähtärinjärveltä Kolunjokea pitkin Huikurinlammelle. Huikurinlammen ja Alasen Kolunlammen välillä oli ensin Veneheitonkoski, joka löytyy myös nykyisiltä peruskartoilta. Veneet jätettiin perimätiedon mukaan Veneheitonkoskelle. Toisaalta ne voitiin ajan tavan mukaan hinata maitse kosken ohi telatietä pitkin. Isonjaon jakokirjasta vuodelta 1832 löytyvät paikannimet Wenetkangas (kangas) ja Wenetheitto (niitty). Kiuaskosken jälkeen päästiin Keskiselle Kolunlammelle (nykyinen Keskinen) ja Isolle Kolunjärvelle (nykyinen Kolunjärvi). Muisto hankaveteläisistä saattaa löytyä Ison Kolunjärven länsirannalla vuonna 1832 mainitun Hanganjemi-nimisen niemen nimestä. Ison Kolunjärven pohjoispäästä oli jatkettava maitse polkua pitkin Kolunsaran länsipuolelle Pirttilammelle. Pirttilampi-nimi (1828) viittaa asumiskelpoiseen rakennukseen, pirttiin. Paskalammen (nykyinen Paskolampi) itäpuolella on joskus sijainnut kaskia varten rakennettu metsäriihi, sillä sieltä tunnetaan vuodelta 1832 paikannimet Riihiahonperä (kaski) ja Riihiahonkorpi (niitty). Ison Kolunjärven itärannalta vuonna 1832 mainittu Majakangas-nimi lienee muisto Kolunsaran erämaakaudelta.5

                      Jo 1500-luvun sakkoluetteloissa mainitaan riitajuttuja kaskista, jotka voisivat sijaita Kolunsaran alueella. Koska näissä ei mainita mitään paikannimiä, niiden sijaintipaikaksi jää tavallisesti useita vaihtoehtoja. Vanhin löydetty asiakirjatieto todennäköisestä Kolunsaran seudusta on vuodelta 1667, jolloin Ruoveden kesäkäräjillä Olli Niilonpoika Tiainen antoi oikeudelle tiedoksi, kuinka kreivitär Ebba Brahen talonpojat Matti ja Olli Soini Pedersören pitäjästä ja Kuninkaanjoen kylästä 3 vuotta aikaisemmin olivat “väkivaltaisesti hakanneet hänen omistuksilleen kasken”. Olli Tiainen oli sitten vienyt sieltä pois 4 tynnyriä ruista, koska “maa kuului hänelle” (landet honom tilkom). Käräjillä ei saatu asiaan sillä kertaa mitään päätöstä. Tämä Soinin ja Hankaveden kylien välillä sijainnut kaski on myöhempien tuomiokirjatietojen perusteella täytynyt sijaita Kolunsaran seudulla. Kuninkaanjoen kylän Soinit ovat kaskenneet varsin kaukana omilta rintamailtaan. He ovat olleet reilusti oman kylänsä piirirajojen ulkopuolella ja ylittäneet vielä lähes kokonaan Ähtärin kylän alueen melkein Keuruun pitäjän Kivijärven kylän rajoille asti.6 Olli Tiainen asui Hankaveden kylässä vanhaan rälssiin kuuluvassa talossa (myöhemmin Moksu), joka kuului Kangasalan Vääksyn perillisten omistuksiin.

Kolunsaran seutu näyttäisi olevan kyseessä myös Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjillä 1669 esillä olleessa kaskiriitajutussa. Tuolloin Olli Niilonpoika Tiainen teki valituksen Lasse Nyyssösestä, koska tämä oli hakannut kasken hänen maalleen (hans mark). Edellisenä syksynä Esko ja Erkki Pakari olivat arvioineet sen kasvuksi 5 tynnyriä. Lasse oli sulkenut myllypadolla Ollin matkatien erämaalle (reesa wägh till ähremarken) siten, että hän ei voinut päästä sinne veneellä. Pakarin miesten tuli käydä katsomassa paikka ja purkaa pato heti pois sieltä, että Ollin “kulkutie sallittaisiin jäädä esteettömäksi kuten se vanhoista ajoista lähtien on ollut”. Koska kyseessä täytyy olla Ähtärin kylän eteläosan asukkaiden jalkamylly sellaisessa Ähtärinjärveen laskevassa purossa tai joessa, jota pitkin pääsi kulkemaan veneellä ja jonka yläjuoksulla sijaitsisi hankaveteläisten maakappale, kyseeseen tulee ainoastaan Kolunjoki. 1600-luvun myllyluetteloissa ei mainita Kolunjoesta myllyä, mutta jo vuonna 1786 verotettiin siellä sijainnutta Huikurin jalkamyllyä. Jo vuonna 1786 verotettiin myös Nyyssösen jalkamyllyä, mutta se sijaitsi Ähtärinjärven itärannalle laskevassa Tohisevassa. Toistaiseksi ei ole tietoa ulottuivatko Hankaveden kylän maat 1600-luvulla Hauhinletko-Valkiakivi-linjan pohjoispuolelle Rouvanmäen rajapisteeseen saakka kuten myöhemmin, jolloin myös Tohiseva olisi kulkenut osittain Hankaveden kylän puolella. Paikka ei ole muutenkaan sopiva, sillä hankaveteläiset olisivat päässeet rantautumaan veneellä huomattavasti helpommin tälle kapealle kiilamaiselle Rouvanmäen eteläpuoliselle maakappaleelle jo ennen Tohisevaa.7

                      Kolunsarka mainitaan asiakirjoissa nimeltä ensi kerran kaskiriidan yhteydessä Ruoveden, Keuruun, Virtain ja Ähtärin kesäkäräjillä 1684. Erkki Niilonpoika Kivijärveltä oli hakannut luvattomasti everstinna Anna Helena von Gerttenin “Hankaveden ja Kolhon maakappaleella” (uti Hongawesi och Kolho jordhestycke) 9 tynnyrin ruiskasken. Erkin piti maksaa rouva everstinnalle 9 tynnyriä viljaa ja “pysyä etäällä samalta maalta ettei hän koskaan tekisi siellä enempää vahinkoa”. Erkki välttyi sakoilta, koska hän oli “hakannut kaskimaan rajan yli tietämättömyyttään”. Erkki Niilonpoika asui Keuruun pitäjän (nykyään Ähtärin) Kivijärven kylän myöhemmin hävinneessä Sokan eli Sokkalan talossa, joka sijaitsi lähellä myöhempää Korsumäkeä.8 Koska ainoat rälssitalot Hankavedellä olivat tuolloin ison reduktion jälkeen vanhaan rälssiin kuulunut von Gerttenin omistama Tiainen eli Tiala (nykyinen Moksu) ja von Gerttenin elinikäiseen rälssiin kuulunut Tiainen eli Tiala (nykyinen Tuomarniemi), kyseessä olisi nimenomaan näiden talojen "takamaa". Tämän takamaan täytyi sijaita Hankaveden kylän piirirajojen ulkopuolella, sillä Kivijärven ja Hankaveden kylillä ei ollut yhteistä rajaa. Von Gerttenin omistuksiin kuuluneella, vanhaa rälssiä olleella Niemisveden kylällä ei tiedetä olleen ulkomaita kylän piirirajojen ulkopuolella. Isossa reduktiossa allodiaalirälssiin kuulunut Tiala palautettiin kruunulle, mutta reduktiokomissio antoi kirjeellään 20.11.1683 Tialan everstinna Anna Helena von Gertten nautittavaksi elinikäisenä rälssinä. Maaherra antoi hänelle immission eli sijoituskirjan Tialaan 1.12.1683. Moksu oli sen sijaan von Gerttenin vanhaa rälssiä, jota iso reduktio ei koskenut.9

                      Kolunsaran asukkaista ja rakennuksista ei edellä mainittujen kaskiriitajuttujen yhteydessä puhuta mitään. Kolunsaran asutuskiistojen yhteydessä vuosina 1695-1696 kerrotaan selvästi paikalla olleen aiemmin asuttuja rakennuksia. Asukkaiden nimiä ei voi varmuudella tunnistaa asiakirjalähteistä. Heidät olisi ehkä löydettävissä itsellisistä, joita varsinkin 1500-luvun loppupuolella tavataan runsaasti. Ähtärin kylässä asui myös 1600-luvulla monia itsellisiä, joiden asuinpaikka on toistaiseksi tuntematon. Ruoveden talvikäräjillä 1629 mainitun Hankaveden kylän Sipi Sipinpojan pojan Pekan asuinpaikka Sipin "takamaalla" ei tarkoita erään myöhemmän käräjäjutun perusteella Kolunsaran seutua.10

KOLUNSARKA SAA ASUKKAAT

Ruoveden ja Keuruun talvikäräjillä 1695 "Kolunsaran autiotorppaan" etsittiin asukasta. Maaherra oli päättänyt 20.11.1694, että "Kolunsaran autiotorpan (Kålusarka ödes Torp) kunto pitää laillisesti tutkia, ja etsiä asukas sitä rakentamaan". Kruununvouti Nils Weckman olikin 30.12.1694 antanut immission Erkki Erkinpojalle Kukonmäestä.

Kuitenkin Sipi Pekanpoika Vakkuri Pohjanmaalta ja Pedersören pitäjästä oli saanut 27.8.1694 kapteeni Bengt Hornilta immission samaan torppaan, joka olisi allodiaalirälssiä.11 Kruununvoudin mielestä torppa oli tilikirjojen mukaan kruunun omaisuutta. Torpan paikka sijaitsi lähinnä Kukonmäen, Källin, Huikurin, Pirttimäen ja Kivijärven “kyliä", jotka kaikki olivat kruunun(maata). Lähikylien asukkaat eivät olleet tämän Kolun metsäsaran (Kolu SkogzTeeg) asuttamista vastaan, mutta "Hankaveden asukkaat alkoivat protestoida ja esittivät saman metsäsaran olevan heidän ylimuistoista omaisuuttaan (deras urminnes Ägendom), ja että heidän niittynsä sijaitsisivat samalla saralla (utj samma Teegh)". Koko käräjäkunta todisti, että Hankaveden ja “Kolun torpanpaikan” (Kålu Torpställe) välinen etäisyys oli 4 peninkulmaa, ”eikä ainoastaan yllämainittujen kylien väli, vaan myös Savolaisen ja Nyyssöisen kruununtalojen paikkojen (ja Kolunsaran) väli”, ja että samalta torpanpaikalta olisi pitänyt löytyä merkit, “missä rakennukset muinaisina aikoina seisoivat” (hwar huusen j forna tider stådt).

Erkki Kukonmäestä esitti käräjillä takaajat, ja samoin teki Sipi Vakkuri. Sipi sanoi, että “koska Erkki Kukonmäestä on seppä, ja siten kuluttaa hukkaan aikaansa, hän ei voi viljellä mitään taloa”. Vakkurin takaajat olivat varakkaampia kuin Kukonmäen, ja hän harkitsi paikan tarvitsevan 10 vuoden vapauden ennen kuin se voitaisiin saattaa viljelykseen. Sipin takaajina olivat mm. Virtain kappalainen Olof Castrenius ja veronkantokirjuri Nils Bengtsson. Erkki puolestaan lupasi, että 5 vuoden jälkeen häntä voitaisiin verottaa. Sepän ammatti Erkillä ja Sipin nimekkäämmät takaajat näyttävät kääntäneen vaa’an Sipi Vakkurin puolelle.12 Kolunsaran asuttamiskiistat kiristivät hetkellisesti miesten hermoja. Vakkuri oli samoilla käräjillä tehnyt kanteen Erkkiä vastaan, koska tämä oli 22.12.1694 nimittänyt häntä roistoksi ja varkaaksi (till skälm och Tijfh). Erkki myönsi tämän, mutta pahoitteli sanojen päässeen “pikaistuksissaan” suustaan. Hän halusi Sipin antavan anteeksi hänen erehdyksensä (förseende) ja lupasi antaa sovinnoksi tynnyrin viljaa, johon Sipi oli tyytyväinen.13 Sen jälkeen miesten välit säilyivät hyvinä. Kun Erkki halusi ottaa syksyllä 1696 viljelykseen autioituneen Ähtärin kylän Lipposen kruununtalon ja esitti itselleen takaajat, yksi takaajista oli tietenkin Sipi Pekanpoika Kolunsarasta. Lopulta Erkki pääsi asumaan perheineen Iiron kylän Iiron kruununtaloon.14

Kruununvouti Nils Weckman määräsi 25.2.1695 Sipi Vakkurin hoitamaan (handhafwa) Kolunsaran autiotorppaa (Kållunsarka ödes Torp). Juttu alistettiin vielä maaherran vahvistettavaksi. Kruununvoudin ja kapteeni Bengt Hornin aiemmat immissiot vuodelta 1694 menettivät voimansa. Koska tuomiokirjasta saa sellaisen käsityksen, että Kolunsaran paikalla on ollut aiemmin asuttuja rakennuksia, se katsottiin autioituneeksi ja kruunulle kuuluvaksi (joutuneeksi) taloksi, johon se nyt hankki uuden asukkaan. Tätä tukee se, että se oli jatkuvasti kruununtalo eikä perintötalo siitä huolimatta, että se pysyi Sipi Vakkurin ajoista lähtien jatkuvasti asuttuna. Hankaveteläiset eivät ilmeisesti pystyneet todistamaan ylimuistoista omistustaan Kolunsarkaan asiakirjojen tai todistajien perusteella. Ehkä alueelta puuttuivat myös selvät rajapyykit. Tuomiokirjassa ei mainita mitään maanlain pykäliä. Talon asuttaminen voitaisiin katsoa myös täysin laittomaksi, mutta kruunun etu meni tässä tapauksessa aatelin lampuodin ja hankaveteläisten talonpoikien ylimuistoisen omistuksen edelle. Kruunu sai itselleen asutun talon ja sitä asuvan talonpojan; veroluetteloihin tuli jälleen yksi veronmaksaja lisää.

Kun Sipi Vakkuri oli asettunut asumaan Kolunsarkaa, erimielisyydet maan nautinnasta jatkuivat hankaveteläisten kanssa. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjillä 1695 Vakkuri valitti hankaveteläisen Lasse Lassenpoika Tapaninmäen häirinneen häntä torpan tiluksilla ja niittäneen kuorman heinää “siltä maalta, jonka hän oli raivannut”.15 Kun Ruoveden ja Keuruun talvikäräjät 1696 pidettiin, lautamiehet olivat katsastaneet Lasse Lassenpoika tekemän “vahingonteon” Sipi Pekanpoika Vakkurin “raivatulla niityllä Kolunsaran autiotorpan luona (Wid Kålusarcka ödes torp)”. Samalla muistutettiin, että maaherra oli antanut Vakkurille asukasoikeuden torppaan. Lassen viemät heinät arvioitiin neljäksi taakaksi eli yhdeksi kesäkuormaksi, jonka verran heiniä hänet tuomittiin palauttamaan Sipille.16 Hankaveteläiset näyttävät itsepäisesti jonkin aikaa edelleen nauttineen niittymaitaan Kolunsaran luona aivan kuin he eivät olisi välittäneet sinne muuttaneen asukkaan läsnäolosta ja kruunun viranomaisten päätöksistä eivätkä olisi halunneet hyväksyä olosuhteiden muuttumista.

Ähtärin kylän Nyyssösen talosta syntyisin ollut Lasse Tapaninmäki oli eräs käräjäsalin vakiovieraista. Niittyriitoja hänellä oli esimerkiksi vuonna 1691 Ähtärin kappalaisen rouvan kanssa ja vuonna 1692 Moksun isännän kanssa. Lassen asuma Tapaninmäen uudistalo jäi häneltä autioksi suuren nälkävuoden 1696 jälkeen. Seuraavaksi hän kuitenkin oli vähällä päästä sattumalta Moksun talon isännäksi vuonna 1698. Talon isännästä itsellismieheksi vaipunut Lasse oli päätodistaja Moksun noitajutussa vuonna 1708. Ehkä tämä oli jonkinlainen kateudesta johtunut kosto, sillä Moksun emäntä todettiin syylliseksi noituuteen.17

Hankaveteläisten taloasiat jatkuivat vielä Kolunsaran jutun päättymisen jälkeen. Tiaisen, Moksun ja Tapaninmäen isännät jättivät oikeudelle Ruoveden ja Keuruun syyskäräjillä 1695 maaherran lähettämän päätöksen 27.7.1695, jossa käskettiin oikeuden tutkia ja ottaa selville, kuinka heidän maalleen sijoitettaisiin kaksi torpparia ja nämä voisivat tulla talollisiksi ilman, että nämä olisivat naapureille haitaksi. Koska kapteeni Bengt Horn omisti yhden rälssitilan kylässä eikä hän ollut läsnä, päätöksiä ei voitu tehdä ennenkuin tästä suunnitelmasta annettaisiin hänelle tieto.18

Ruoveden ja Keuruun syyskäräjillä 1698 vilahtaa vielä pieni tieto hankaveteläisen Juho Kaarlenpojan Hankomäen (myöhempi Hankola) ja Sipi Vakkurin Kolusta (i Kållhu) välisestä riidasta, joka koski “erästä niittyä”.19 Juho Hankomäki ei myöskään näytä pitäneen ympäristön muutoksista. Kun Tapaninmäen uudistalo autioitui, se annettiin eräälle korpraali Johan Falckille. Tuolloin Juho Hankomäen väitetään pyytäneen lautamies Lasse Tiaista repimään alas tai polttamaan Tapaninmäen rakennuksen, jotta korpraali ei voisi asettua sinne asumaan! Joka tapauksessa keskipäivän aikaan 14.4.1698 Tapaninmäen talo paloi...20

“Kolusarka” mainitaan asukkaineen ensi kerran henkikirjassa 23.1.1697, ja maakirjoihin “Sigfred Kålu” ilmestyy Iiron kylän 1/6 manttaalin kruununtalon isäntänä vuonna 1703.21 Kolunsaran talo ja väki selvisivät joten kuten suuresta katovuodesta 1696 sekä isostavihasta. Vuodelta 1719 on säilynyt ainoa isäntien nimet mainitseva veroluettelo isonvihan ajalta. Elämä oli tuolloin ankaraa myös Kolunsaran kaltaisella syrjäseudulla ja perimätiedon mukaan “kolunkyläset” olivat paossa silloin “Kuparinevan yläpäässä” sijaitsevalla Kotakankaalla. Silloin oli “lehmien turvan ympärillä ollu vihtapannat”. Kolunsaran talon uusi manttaali (ns. ryssänmanttaali) oli vuoden 1719 veroluettelossa 1/18 ja kylvö oli 5 kappaa ruista sekä 5 kappaa ohraa. Silloisella isännällä Heikki Kolunsaralla ei ollut lainkaan hevosta. Hänellä oli vain lehmä ja 2 lammasta.22 Isonvihan jälkeen myös Kolunsaran talolle oli kertynyt verorästejä. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjillä 1723 Heikki Kolunsarka tuomittiin yhdessä 10 muun isännän kanssa sakkoihin niskoittelusta ja vastahakoisuudesta saapua kuulutettuun rästitutkintaan.23 Kolunsarka pysyi kuitenkin viljelyksessä ja samalla suvulla 1720-luvulle asti.

Kolunsaran 1/6 manttaalin kruununtalo kuului henkikirjojen mukaan Iiron kylään (n:o 3) vielä vuoden 1825 henkikirjassa, mutta vuoden 1830 henkikirjassa se kuului jo Ähtärin kylään (n:o 8).24 Talo varusti yhdessä Hankaveden kylän Moksun ja Tialan talojen kanssa sotamiehen Porin rykmentin Ruoveden komppanian ruotuun n:o 55. Määräjakoislaitoksen aikana talon pohjavero oli jaotettu ruotupalkan lisäksi Porin läänin jalkaväkirykmentille. Taloon lisättiin 9.4.1812 5/72 manttaalia kruununmaata, joten koko kruununtalo oli nyt 17/72 manttaalin kokoinen. Vuoden 1815 henkikirjassa Kolunsarka oli jo jaettuna 1/9 manttaalin Kolunsarkaan ja 1/8 manttaalin Yläkoluun. Kolunsaran kruununtalosta ostettiin 22.7.1820 perinnöksi 1/9 manttaalia eli jakamisen jälkeinen vanhan Kolunsaran osuus; Yläkolu jäi vielä kruununtaloksi.

Komissionimaanmittari D. P. Danielson toimitti isonjaon Kolunsaran jakokunnassa. Kartta selityksineen on laadittu vuonna 1828 ja jakokirja vuonna 1832, jolloin viimeksi mainittuna vuonna isojako jakokunnassa saatiin päätökseen. Rajankäynnit saatiin suoritettua vuoteen 1835 mennessä. Kolunsaran taloon lisättiin 16.3.1832 19/72 manttaalia kruununmaata, joten se oli nyt kokonaisuudessaan ½ manttaalin talo, josta kruununmaan osuus oli vielä 7/18 manttaalia. Isossajaossa talo jaettiin kahteen yhtäsuureen ¼ manttaalin osaan: Alakolu ja Yläkolu. Keisarillisella käskykirjeellä 7.12.1840 silloisen Virtain pitäjän Ähtärin kylän n:o 8, Kolunsarka, siirrettiin yhdessä Jokiahon kruunun uudistalon kanssa Alajärven pitäjän Lipon kylään. Kolunsarka oli Lipon kylän n:o 12. ¼ manttaalia ostettiin perinnöksi 7.2.1856. Kun 30.1.1894 5/36-manttaalia lisättyä kruununmaata muutettiin perinnöksi, koko ½ manttaalin talo oli nyt perintötalo. Talo kuuluu nykyään Soinin kuntaan.25

                                KOLUNSARAN VANHIMPIA ASUKKAITA

Kolunsaran talon kruununvoudilta 25.2.1695 hallittavakseen saanut Sipi Pekanpoika Vakkuri oli ollut aiemmin uudisasukas Pedersören pitäjän Kuninkaanjoen kylässä (nykyistä Soinia). Hänet mainitaan jo vuoden 1695 lopussa asuvaksi Ruoveden pitäjän puolella “Peräkylässä”, joka tarkoitti tuolloin lähinnä Ähtärin kappelin puoleista Lehtimäen seutua. Sipi Vakkurin vanhemmat olivat itsellinen Kuninkaanjoen kylässä Pekka Paavonpoika Vakkuri (k. 1696) ja Marketta Matintytär (k. 1702), joka viimeksi mainittu oli kotoisin Kuhmon pitäjästä. Sipi mainitaan viimeisen kerran isännäksi vuonna 1704 ja hän lienee kuollut samana vuonna tai pian sen jälkeen. Sipin vaimo oli Sofia Eskontytär Kyttä. Sofia oli syntyisin Kuninkaanjoen kylästä siitä talosta, joka sai sitten sitä asuneen Sipin veljen mukaan nimen Vakkuri (nykyisin Soinissa). Hänen vanhempansa olivat perintötalollinen Kuninkaanjoen kylän ½ manttaalin talossa Esko Tapaninpoika (k. 1677) ja Anna Lassentytär (k. 1689). Sofia oli elossa vielä vuonna 1704 eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ole tietoa. Pariskunnan mahdollisia lapsia ei tunneta.

Sipi Vakkurin aikaan Kolunsarassa asui henkikirjoitettua väkeä renki Heikki vuosina 1697-1699, piika Helka vuosina 1698-1701 ja renki Tuomas vuonna 1700. Viimeksi mainittu oli nimeltään Tuomas Pekanpoika Hokkanen ja hänestä tuli sitten Keuruun pitäjän Liesjärven kylän Välkynmäen (myöhemmin Paloranta) talon isäntä.26 Kolunsarassa asui (siltavoudin henkikirjoittajalle ilmiantama) renki Antti vuonna 1701 ja renki Juho vuonna 1702. Juho lienee sama kuin seuraavana vuonna talossa mainittu renki Juho Jaakonpoika Kärnä, joka nimensä perusteella kuului silloisessa Lappajärven kappeliseurakunnassa tavattavaan Kärnä-sukuun.27

Heikki Kolunsarka oli isäntänä vuosina 1705-1728. Mistään asiakirjalähteistä ei ole tavattu hänen patronyymiään, joka olisi välttämättä tiedettävä hänen syntyperänsä selvittämiseksi. Kun Sipi Vakkuri oli saanut Kolunsaran asuttavakseen, talon elämä rauhoittui ja vakiintui. Henkikirjoitettua väkeä asui talossa vähän ja taloa koskevia käräjäjuttuja on vain harvoin tuomiokirjoissa, mikä vaikeuttaa huomattavasti 1700-luvun alkupuolella talon isäntien sukulaisuuksien selvittämistä. Kolunsarasta oli myös varsin pitkä matka käräjäpaikalle Ruovedelle. Eräänä lähtökohtana Heikin syntyperän selvittämisessä voisi olla hänen vuosien 1722-1724 henkikirjoissa mainitun Riitta-sisarensa myöhempien vaiheiden selvittäminen. Lisäksi Kolunsarassa asui itsellisenä palvelukseen kelpaamaton (hylätty) sotilas Pekka Siikanen vaimonsa Helkan kanssa vuosina 1707-1708. Pekka oli aiemmin asunut vaimonsa kanssa Keuruun pitäjän Kivijärven kylän Vehulla Antti Pekanpojan talossa vuosina 1702-1706. Kolunsarassa asui vuoden 1707 henkikirjan mukaan myös itsellisenä leski Maria Yrjöntytär, itsellisenä sotilaan vaimo Helka vuosina 1706-1707 ja itsellinen Helka vuonna 1709. Isonvihan ajalta tunnetaan itsellinen Antti, joka maksoi kontribuutiota 80 äyriä vuonna 1719. Heikki Kolunsarka oli elossa vielä vuonna 1730. Hänellä näyttää olleen kolme vaimoa: vuosina 1705-1712 mainittu Marketta, vuosina 1722-1727 mainittu Anna ja vuoden 1728 henkikirjassa mainittu Maria.28

                      Vuonna 1729 Kolunsaran kruununtalon isännäksi tulee henkikirjoissa Matti Matinpoika (s. 1700, k. 1769). Hänen vaimonsa oli Maria Heikintytär (s. 1701, haud. Ähtäri 22.1.1774). Heistä polveutuu kirkonkirjojen ja muiden lähteiden avulla seurattavissa oleva Kolunsaran suku. Matin syntyperä ei ole selvinnyt mistään asiakirjalähteistä. Maria Heikintytär näyttäisi olevan sama kuin se piika Maria, joka mainitaan Kolunsarassa vuosina 1725-1728. Mattia ei mainita asiakirjalähteissä koskaan Heikki Kolunsaran vävyksi. Heikki Kolunsarka oli vuosien 1729-1730 henkikirjojen mukaan “entinen asuja” eikä häntä sanota apeksi tai edes isäksi. Hänen lapsistaan tunnetaan toistaiseksi vain yksi.29 Henkikirjatiedot viittaisivat vahvasti siihen, että Heikki on ottanut Matin sopimuksella taloon eläkemieheksi eikä Matti siten olisi välttämättä mitään sukua Heikille. Tällaista eläkesopimusta, sen enempää kuin mitään sijoituskirjaa tai yhtiömiessopimustakaan, ei ole löytynyt tuomiokirjoista. Eläkesopimukset eivät olleet harvinaisia ja esimerkiksi Keuruun Kivijärven pitäjän Korsumäen kruununtalossa tehtiin tällainen eläkesopimus 22.11.1759.30 Koska sekä Matilla että Marialla esiintyy Ähtärin rippikirjoissa pelkkä syntymävuosi ilman päivämäärää, tämä viittaisi siihen, että heidän syntyperäänsä olisi etsittävä Ähtärin silloisen kappeliseurakunnan ulkopuolelta. Etsinnät vanhojen Keuruun, Pedersören, Ruoveden ja Saarijärven pitäjien alueelta eivät ole tuottaneet tuloksia.

HANGONMÄEN PERUSTAMINEN

Hangonmäki oli aluksi Iiron kylän Kolunsaran kruununtalon torppa. Asukkaat mainitaan henkikirjoissa ensi kerran vuonna 1767.31 Vaikka paikannimi Hangonmäki mainitaan asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1770, se on tietenkin ollut käytössä jo aikaisemmin.32 Torppari Erkki Matinpoika Hangonmäki teki vävynsä, alavutelaisen talollisen pojan Elias Yrjönpoika Paavolan kanssa 27.4.1791 sopimuksen, jolla Erkki otti Eliaksen yhtiömieheksi torppaan. Sopimuksessa puhutaan myös pellon tekemisestä Isomäen maakappaleella (å Isomäki Jordstycke), mutta ei ole tietoa mitä maakappaletta tällä tarkoitetaan. Erkin tyttären kuoltua vuonna 1792, sopimus purkaantui ja Elias muutti rengiksi Alavudelle Haverin taloon.33 Erkin jälkeläiset jatkoivat torpan asumista. Perimätieto kertoo, että Hangonmäen “torpan ens asukas oli Riihimäeltä, sen veli meni Törölle”.34 Perimätiedossa on jäänne Erkki Matinpojan pojan vaimon syntyperästä, sillä hän oli kotoisin Ouluveden kylän Riihimäen perintötalosta. Tämän Hangonmäen emännän veljenpoika oli Riihimäen talon torppari Törön(mäen) torpassa.

Kun Kolunsaran talo jaettiin, Hangonmäen torppa jäi vanhan päätalon alaisuuteen. Isossajaossa torppa jäi kruunun liikamaalle ja siitä muodostettiin 21.8.1839 Ähtärin kylään ¼ manttaalin kruunun uudistalo 25 vuoden verovapaudella. Talo ostettiin perinnöksi 12.9.1862. Se oli aluksi Ähtärin kylän n:o 18, myöhemmin n:o 16, ja kuuluu nykyään Ähtäriin.35        

 

                                                     YLÄKOLU JA RAUTAMULTA

Yläkolu perustettiin Kolunsaran kruununtalon torpaksi sopimuksella 6.6.1789. Nimen se lienee saanut talon vanhasta Yläpelto-nimisestä pellosta, joka annettiin torpan käyttöön.36 Vielä vuoden 1810 henkikirjassa Yläkolu oli torppana. Vuoden 1815 henkikirjassa Kolunsarka oli jo jaettu: Aabraham Kustaanpojalla (Alakolu) oli 1/9 manttaalia ja Yrjö Heikinpojalla (Yläkolu) oli 1/8 manttaalia. Yläkolu oli siis tuolloin hiukan kantataloa suurempi. Kolunsaran osuuden perinnöksioston 22.7.1820 jälkeen Yläkolu jäi vielä kruununmaaksi. 16.3.1832 suoritettiin kruununmaan lisäys ja koko Kolunsarka oli ½ manttaalin talo, josta kruununmaata oli vielä 7/18 manttaalia. Isossajaossa Kolunsaran ½ manttaalin kruununtalo jaettiin kahteen yhtäsuureen ¼ manttaalin osaan: Yläkolu ja Alakolu. Yläkolulla oli isonjaon aikaan Ahola-niminen torppa (pellot: tiluskuviot n:ot 359, 362). Tämä sijaitsi paikalla, joka löytyy vuoden 1964 peruskartasta nimellä Aho.37

Rautamulta oli aluksi Kolunsaran torppa ja se sijaitsi alunperin Keskisen Kolunlammen pohjoisrannalla Kolunsalmen kohdalla. Tästä johtui torpan nimi Salmi eli Salmela. Talo siirrettiin sitten Rautamullankankaalle (tiluskuvio n:o 163), josta sen nimi muuttui Rautamullanmäeksi. Nimi lyheni sitten Rautamullaksi. Vanha torpanpaikka Kolunsalmessa jäi autioksi. Uusimmissa peruskartoissa se tunnetaan nimellä Salmenautio. Salmen torppa jäi isossajaossa kruunun liikamaalle ja siitä muodostettiin 19.2.1845 Ähtärin kylään (n:o 19, myöhemmin n:o 17) ¼ manttaalin kruunun uudistalo 25 vuoden verovapaudella. Talo ostettiin perinnöksi 17.6.1870.38

Lähdeviitteet:

                     

1              Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Kansanrunousarkisto, Helsinki. Paikallistarinat. Satakunta b. Ähtäri. Väinö Tuomaala. 3291, 3292a. 1949. Heikki Rantala, maanvilj., s. 1881; 3313. 1949. Reino Patama, s. 1905.

2              SKS. Kansanrunousarkisto. Väinö Tuomaala 3292a. 1949. Heikki Rantala, maanvilj., s. 1881; Ähtärin kaupunginkirjasto. Ähtärin paikannimikokoelma. Ritva Korhonen 1976. Hangonmäki. Kertonut VeikkoYläkolu, s. 1912.

3              Esim. Heikki Hämäläinen, Ähtärin Peränteen Mäkisipin Sipilä-ja Perander-suvut. II Sukutaulut. Genos 1991, 61-64.

4              Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala, Sukunimet. Uusi suomalainen nimikirja. Kolu. Keuruu 1988. - Sarka-nimistä: Väinö Voionmaa, Hämäläinen eräkausi. Porvoo 1947, 104-113.

5              Pohjanmaan maanmittaustoimisto, Vaasa. Soini 5:3f. Jakokirja vuodelta 1832. - Käytännön syistä tässä esityksessä on käytetty lähteenä jakokirjaa eikä vuodelta 1828 olevaa kartta-ja nautintoselitystä (5:3a). Isojakokartassa vuodelta 1828 esitetyistä poluista useat ovat tietenkin olleet käytössä jo vuosisatoja; Peruskarttalehti 1:20000 (1964), Ähtärinranta 2242:01, Kolu 2242:04; Mauno Jokipii, Katsaus Ähtärin historiaan. Vanhaa Ähtäriä. Kyrönmaa VIII. Vaasa 1951, 36-38.

6              Kansallisarkisto (KA), Helsinki. Ylä-Satakunta KOa 5. Ruoveden kesäkäräjät 17. ja 19.6.1667, 1060; Jokipii 1951, 36.

7              Turun maakunta-arkisto (TMA), Turku. Ikaalinen 1. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjät 30.6. ja 1.7.1669, 62. – Jo vuonna 1770 Ähtärin kylän Nyyssölän ja Savolan sekä Hankaveden kylän Hankolan välinen raja kulki Rajalammilta (Rajalammi) Rouvanmäkeen (Rauamäki), mutta ei ole selvää oliko hankaveteläisillä tuolloin maata, kuten nykyisin, Ähtärinjärven itärannalla (KA. Ylä-Satakunta KOa 98. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjät 27.9.1770, 38 §, 234v-235); L.A.Sillanpää, Keuruu, Multia, Mänttä, Pihlajavesi ja Ähtäri isostavihasta 1860-luvulle. Vanhan Ruoveden historia II:2. Vammala 1969, 104; Maanmittaushallituksen arkisto (MHA), Helsinki. Maakirja 1845, 962v; Heikki Hämäläinen, Historiaa paikannimissä. Ylävesille Ähtäriin. SKS:n toimituksia 653. Hämeenlinna 1996, 50-52; TMA. Ikaalinen 1. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjät 26-28.6.1671, 350.

8              KA. Ylä-Satakunta KOa 8, Ruoveden, Keuruun, Virtain ja Ähtärin kesäkäräjät 20. ja 21.8.1684, 1487. - Erkki Niilonpojan asuinpaikasta, esim. KA. Ylä-Satakunta KOa 14. Ruoveden talvikäräjät 5-7.3.1694, 86v-87 ja Vanhan Ruoveden historia I:2. Liiteosa. Jyväskylä 1990, 227; Hämäläinen 1996, 43.

9              KA. 7410:1019v-1020, 1022v-1023, 7428:753, 756, 7455:618, 620. – Anna Helena von Gerttenin jälkeen Tiala annettiin elinikäiseksi rälssiksi 11.1.1723 kapteeni Lars Leijonbergille, joka sai siihen maaherran immission 28.4.1724 (KA. 7473:3048-3049); Gustaf Elgenstierna, Den introducerade Svenska adelns ättartavlor, med tillägg och rättelser. III Gadde- Höökenberg. Stockholm 1927, 54, 674.

10           Hämäläinen 1991, 64; KA. Ylä-Satakunta KOa 2. Ruoveden talvikäräjät 24.1.1629, 196v; KOa 10. Ruoveden, Keuruun, Ähtärin ja Virtain talvikäräjät 8-9.1.1689, 891-892.

11           KA. Ylä-Satakunta KOa 15. Ruoveden ja Keuruun talvikäräjät 14-15.2.1695, 58v. - “…som det under allodial Frälse pratenderar…”.

            12           Ibid., 58v-59v.

            13           Ibid., 50.

14           KA. Ylä-Satakunta KOa 15. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjät 22-23.9.1696, 308; Vanhan Ruoveden historia I:2. Liiteosa. Jyväskylä 1990, 244, 247.

            15           KA. Ylä-Satakunta KOa 15. Ruoveden ja Keuruun                                             syyskäräjät18-19.9.1695,     372-372v.

            16           KA. Ylä-Satakunta KOa 16. Ruoveden ja Keuruun talvikäräjät                     9.-10.3.1696,        86v.

17           KA. Ylä-Satakunta KOa 9. Ruoveden, Keuruun, Virtain ja Ähtärin syyskäräjät 25-27.9.1691, 1604; KOa 12. Ruoveden syyskäräjät 3-4.10.1692, 291v-292; KOa 11. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjät 25-26.5.1698, 705; KOa 30. Ruoveden syyskäräjät 7-9.10.1708, 569-570.

            18            KA. Ylä-Satakunta KOa 15. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjät 18-19.9.1695, 373.

            19            KA. Ylä-Satakunta KOa 18. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjät 15-17.9.1698, 289v.

            20            KA. Ylä-Satakunta KOa 11. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjät 25-26.5.1698, 704-705.

            21            KA. 7408a:2332v, 7424:715.

22            KA. 7067:235v; SKS. Kansanrunousarkisto. Väinö Tuomaala. 3322. 1949. Vihtori Saramäki, maanvilj., s. 1872.

            23            KA. Ylä-Satakunta KOa 35. Ruoveden ja Keuruun kesäkäräjät 18, 20 ja 21.5.1723, 189v-190.

24           Kolunsarka kulkee eri asiakirjoissa 1700-luvulla välillä Iiron kylässä, välillä se taas kuuluu Ähtärin kylään; KA. Henkikirjat 1810-60. Virtain pitäjä. 1825, 566; 1830, 984v.

25           KA. Militaria. PJR 167. Pääkatselmusluettelo 28.8.1728, 980-981; Jokipii 1951, 43-45; Pohjanmaan maanmittaustoimisto, Vaasa. Soini 5:1-5:3g; MHA. Maakirja 1845, 831v (32)-832 ja 1905, 182; KA. Henkikirjat 1810-60. Virtain pitäjä. 1810, 373v; 1815, 425; 1820, 461v; 1825, 566; 1830, 984v; 1835, 971v-972; 1840, 1002v-1003.

26           KA. Etelä-Pohjanmaa KOa 4. Pedersören kesäkäräjät 30-31.8.1686, 213-214. – Sipi Vakkuri määrättiin verotettavaksi vuodesta 1689 1/12 manttaalista; Vaasan maakunta-arkisto (VMA). Lappajärven kirkonarkisto (KiA). Syntyneet n:ot 70/1695, 51/1696; VMA. Lappajärven KiA. Lappajärven rippikirja 1694-1709, 42-43. - Sipi asuu lankonsa Yrjö Eskonpojan talossa ja hänen kohdallaan mainitaan: “i Ruowesi dödh” - Tiedot Sofia Eskontytär Kytän perheestä perustuvat Heikki Hämäläisen (Jyväskylä) julkaisemattomaan käsikirjoitukseen Soinin Kuninkaanjoen kylän Soini-suvusta; VMA. Lappajärven KiA. Haudatut n:ot 7/1696 ja 39/1702; KA. 9215:738v, 7408A:2332v, 7412:1747, 7417:901, 7420:2188, 7423:2580, 7429:2961; KA. Suomen Asutuksen Yleisluettelo (SAY). T&P 42. Ruovesi ym. 1635-1714, 24, 27. – SAY:ssa esiintyy puutteita ja virheitä; TMA. Turun ja Porin lääninhallituksen arkisto, lääninkonttori. Verifikaatit. Gac 31, 2088; KA. Ylä-Satakunta KOa 22. Ruoveden syyskäräjät 18-19.9.1702, 289v-290.

27           KA. SAY. T&P 42. Ruovesi ym. 1635-1714, 24, 27; KA. 7420:2188, 7423:2580; VMA. Lappajärven KiA, syntyneet n:o 81/1703.

28           KA. SAY. T&P 42. Ruovesi ym. 1635-1714, 24, 27; Keuruun vanhimmat rippikirjat. Toimittanut Matti J. Kankaanpää. Suomen sukututkimusseuran julkaisuja 41, 71; KA. 7068:23, 7476:3889, 7478:2611, 7481:3483, 7484b:2707, 7492:3538, 7498:3295; TMA. Turun ja Porin lääninhallituksen arkisto, lääninkonttori. Verifikaatit. Gac 32, 2930; Gac 33, 2899; Gac 34, 2989-2990; Gac 36, 2885; Gac 47, 2786; Gac 51, 3348.

29           KA. 7476:3889, 7478:2611, 7481:3483, 7484b:2707, 7492:3538, 7498:3295. – Alajärven rippikirjoissa Kuninkaanjoen kylän Kuhmosen (nykyisin Soinissa) kruununtalollisen Antti Heikinpojan syntymävuosi on 1726. Syntymäpaikaksi sanotaan “Etzäri Colu” (VMA. Alajärven KiA. Rippikirja 1779-1786, 13). Koska nämä Alajärven rippikirjoissa esiintyvät syntymäpaikkatiedot ovat osoittautuneet luotettaviksi, niin Antin vanhemmat olisivat Heikki Kolunsarka ja tämän 2. puoliso Anna. Antti Heikinpoika Kuhmosella ja hänen vaimollaan Maria Simontytär Savolaisella oli jälkeläisiä. Nämä tiedot eivät ole toistaiseksi auttaneet sen enempää Heikki Kolunsaran kuin Matti Matinpoika Kolunsaran tai tämän vaimon syntyperän selvittämistä. Myös Matti Kolunsaran pojan Heikki Matinpojan (s. 1729, k. 1806) 1. puolison Maria Heikintyttären syntyperä on tuntematon.

           30            KA. Ylä-Satakunta KOa 81. Ruoveden ja Keuruun syyskäräjät 1.12.1759, 78 §, 2327-2328.

31           KA. 7645:617v-618, jossa “Nybyg: Erich Matsson” vaimonsa ja veljensä kanssa Iiron kylän Kolunsaran jälkeen. Erkki on “Nybygg:n” vielä vuoden 1775 henkikirjassa (KA. 7686:581). Vuodesta 1784 paikka mainitaan henkikirjoissa kuitenkin torppana (VMA. Korsholman itäisen voutikunnan henkikirjoittaja. Bac 1. Vuoden 1784 henkikirja); KA. Rautalammin tuomiokunta. Keuruun talvikäräjät 21.1.1792, 104 §, 902-902v.

            32           VMA. Ähtäri KiA. IIA1, 16 (kirkontilit 26.1.1770). - Aikaisempia mainintoja ei ole löytynyt.

33           KA. Rautalammin tuomiokunta. Keuruun talvikäräjät 21.1.1792, 104 §, 902-902v; Keuruun, Ähtärin ja Virtain talvikäräjät 21.1.1793, 74 §, 30v-31.

34           SKS. Kansanrunousarkisto. Paikallistarinat. Satakunta b. Ähtäri. Väinö Tuomaala 3291. 1949. Heikki Rantala, maanvilj., s. 1881.

            35           MHA. Maakirja 1845, 832v (33)-833; Maakirja 1905, 91.

            36           KA. Rautalammin tuomiokunta. Keuruun, Ähtärin ja Virtain syyskäräjät 11.9.1789, 82 §, 526-527.

37           KA. Henkikirjat 1810-60. Virtain pitäjä. 1810, 373v; 1815, 425; 1820, 461v; 1825, 566; 1830, 984v; 1835, 971v-972; 1840, 1002v-1003.

            38           MHA. Maakirja 1905, 91; Peruskarttalehti 1:20000 (1964), Kolu 2242:04.